Testissä NYX-huulimeikit: osa 1 - mattapunat

tiistaina, maaliskuuta 14, 2017

High & Light

Lupailin jo jokin aikaa sitten postaussarjaa NYXin huulipunista. Sain tosiaan työpaikastani pretty.fi:stä testiin ison läjän NYX Cosmeticsin huulimeikkejä, tarkoituksena vertailla niitä keskenään ja kertoa, mitä eroa huulipunissa on ja millaisiin tarpeisiin ne parhaiten vastaavat. Huulimeikeistään parhaiten tunnetun NYXin valikoimasta löytyy todella paljon erilaisia huulituotteita ja oikean punan valinta voi tuottaa aika paljon päänvaivaa, jos lähtee ihan umpimähkää valitsemaan. Tykkään itse todella paljon postauksista, joissa vertaillaan samantyyppisiä tuotteita, joten toivottavasti tästä on jollekin apua! Postauksia tulee siis yhteensä kolme, ensin luvassa on mattahuulipunat, sitten perinteisemmät kiiltopunat ja viimeisenä vielä huultenrajauskynät.

Mattaisia huulipunalaatuja löytyy tällä hetkellä Suomen NYXin valikoimista jopa kuutta eri laatua, joista kolme on perinteisiä puikkohuulipunia ja kolme nestemäisiä/voidemaisia huulipunia.

- - -

MATTE LIPSTICK / 16 Merlot

High & Light

• Sisältää 4,5 g
• Pehmeästi levittyvä perusmattapuna
• Todella runsas sävyvalikoima

Matte Lipstick on hyvin pigmenttinen ja sulavasti levittyvä huulipuna mattaista lopputulosta etsiville. Yli neljänkymmenen sävyn valikoimasta löytyy varmasti juuri sopiva väri jokaiselle, aina klassisista punaisista kirkkaisiin pinkkeihin ja neutraaleihin nudeihin. Pysyvyys on melko hyvä ja huulipuna tuntuu huulilla hyvin miellyttävältä.

Ihan 100% mattaiseksi en tätä sanoisi, sillä verrattuna Velvet Matteen ja Full Throttleen tässä näkyy hieman enemmän kiiltoa kädelle swatchatessa. Huulilla puna kuitenkin näyttää aika mattaiselta ja täysin mattaisen lopputuloksen saadakseen voi huulet painaa punan levityksen jälkeen kevyesti paperiin. Hylsy on hieman hempulan tuntuinen, ainakin uudempaan Velvet Matteen verrattuna, vaikka pakkaukset muuten näyttävät lähes identtisiltä.

- - -

VELVET MATTE LIPSTICK / 06 Soft Femme

High & Light

• Sisältää 4 g
• Hieman mattaisempi ja pysyvämpi kuin Matte Lipstick
• Kuivahko koostumus

Hieman Matte Lipstickiä mattaisempi Velvet Matte Lipstick on koostumukseltaan aavistuksen kuivempi kuin Matte, vaikka nimen perusteella oletin tämän olevan se "samettisempi" versio eli pehmeämmin levittyvä. Velvet Matte ei siis levity aivan yhtä sulavasti kuin Matte, mutta kuivemman koostumuksen ansiosta tämä pysyy huulilla hieman paremmin. Pigmenttisyyden sanoisin olevan aikalailla samaa luokkaa Matten kanssa, ellei jopa vähän parempi. Huulipuna tuntuu huulissa hieman tahmealta ja korostaa jonkin verran kuivia kohtia.

Melko uutena tulokkaana Velvet Matten sävyvalikoima kattaa tällä hetkellä vain 12 sävyä, mutta joukosta löytyy rohkeitakin värejä sekä sellaisia sävyjä, joita ei taas Matte Lipstickin valikoimasta löydy. Hylsy on selvästi jämäkämmän tuntuinen kuin Matte Lipstickissä ja hylsyn pinta on samantuntuista samettista materiaalia kuin esimerkiksi Narsin pakkauksissa.

- - -

FULL THROTTLE LIPSTICK / 12 Sandman

High & Light

• Sisältää 2,4 g
• Superpigmenttinen ja pehmeästi levittyvä
• Pitkäkestoinen

Puikkomallisista mattahuulipunista kaikista pigmenttisin, mattaisin ja pehmeimmin levittyvä Full Throttle Lipstick oli joukon yllättäjä ja nousi omaksi suosikikseni NYXin mattapunista. Silkkisen pehmeä koostumus liukuu huulille todella vaivattomasti ja pigmenttisesti, mutta kulmikkaasti muotoiltu puikon pää mielestäni hankaloitti hieman huulipunan tarkkaa levitystä. Pysyvyys on erinomainen ja päivän mittaa huulipunan lisääminen onnistuu vaivattomasti, sillä edellisten punien päälle lisätty väri sulautuu lähes täydellisesti huulimeikkiin eikä näytä kerrostuvan epämiellyttävän näköisesti huuliin, mikä on välillä mattapunien ongelma.

Sävyvalikoima on Full Throttlellakin melko pieni kahdellatoista vaihtoehdollaan, mutta joukosta löytyy melko kattavasti kaikki perussävyt punaisesta nudeen. Jos siis sopiva sävy löytyy, niin suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että tässä on vähemmän sisältöä kuin muissa mattapunissa, mutta kapea ja siro hylsy mahtuu hyvin mukaan myös baarilaukkuun.

- - -

SOFT MATTE LIP CREAM / 33 Manila

High & Light

• Sisältää 8 ml
• Helppo levittää ja mukavan tuntuinen huulilla
• Todella runsas sävyvalikoima

Nestemäisistä/voidemaisista mattapunista kevyin ja helpoiten lähestyttävä Soft Matte Lip Cream on varmasti yksi NYXin suosituimpia tuotteita. Huulipunan suosio ei yllätä, sillä moussemaisen voidemainen koostumus on todella vaivaton levittää huulille myös ilman rajausta tarkan applikaattoripään avulla. Näissä on myös ihana, hieman leivosmainen tuoksu.

Sanoisin Soft Mattejen olevan mattahuulipunista vähäpigmenttisimpiä, minkä huomaa ainakin tummempien sävyjen kohdalla, kun väri ei meinaa levittyä tasaisesti. Peittävään lopputulokseen tarvitaan yleensä vähintään kaksi kerrosta, mutta liikaa laittaessa huulipunan koostumus alkaa paeta huulilta ja levittyä laikukkaasti. Sävyvalikoima on todella kattava ja valinnanvaikeus on taattu, sillä ihania sävyjä on ihan liikaa!

- - -

LIQUID SUEDE CREAM LIPSTICK / 19 Subversive Socialite

High & Light

• Sisältää 4 ml
• Ei kuivu täysin mataksi, vaan jää hieman kosteaksi
• Sävyvalikoimassa runsaasti tummia ja muita erikoisempia sävyjä

Cream-sanasta huolimatta koostumukseltaan hyvin nestemäinen Liquid Suede Cream Lipstick vaatii mielestäni ainakin tummempien sävyjen kohdalla ehdottomasti huultenrajauskynää alle. Koostumus on aika "märkää" eikä meinaa kuivua täysin aloilleen, joten huulipuna voi tuhriintua ilman rajausta. Pigmenttiä löytyy reilusti, mutta ohuen koostumuksen ansiosta tätäkin täytyy vähän kerrostaa (tai pohjustaa koko huulet huultenrajauskynällä), jotta lopputuloksesta saa tasaisen.

Puna ei tunnu huulilla erityisen kuivattavalta, mutta koostumus on aika tahmea kun lyö huulet yhteen. Samasta syystä sävy myös pakenee helposti huulten sisäreunasta, missä huulet ovat eniten kosketuksissa toisiinsa. Sävyvalikoimasta löytyy aika paljon tummia sävyjä ja vähän erikoisempia värejä, kuten sinisiä sekä violetteja. Huulipunassa on omaan nenääni hieman epämiellyttävä, vähän rautainen ominaistuoksu, joka ei kuitenkaan häiritse muuten kuin levitysvaiheessa.

- - -

LIP LINGERIE LIQUID LIPSTICK / 12 Exotic

High & Light

• Sisältää 4 ml
• Huulilla todella pysyvä, mutta myös kuivattavan tuntuinen
• Ainoastaan nudesävyjä

Koostumukseltaan voidemaisempi Lip Lingerie Liquid Lipstick pysyy huulilla kuin tauti. Tätä saa oikeasti meikinpoistoaineellakin hinkata hetken pois. Jos siis kaipaa todella pysyvää huulipunaa, on Lip Lingerie nappivalinta! Supersuositun huulipunan koostumus on nestemäisistä punista mattaisin ja tuntuu huulilla hieman tahmealta.

Tämäkin vaatii pari kerrosta tasaiseen lopputulokseen ja puna on pysyvyytensä takia huulilla aika kuivattavan tuntuinen. Huulet kannattaa siis ehdottomasti kuoria ja kosteuttaa kunnolla edellisenä iltana, muuten huulet huutavat hoosiannaa jo puolessa välissä päivää. Sävyvalikoimasta löytyy kattava repertuaari nudesävyjä, aina supervaaleasta tummanruskeaan. 

- - -

High & Light

Swatcheista huomaa hyvin nestemäiten punien epätasaisuuden puikkopuniin verrattuna. Kuivuttuaan ainoastaan Lip Lingerie on täysin transfer proof, eli punan kanssa voi pusutella ihan vapaasti eikä väri lähde leviämään. Toisiksi parhaiten pusutestistä suoriutui Full Throttle. Eniten huulten kuivia kohtia korostivat Velvet Matte ja Lip Lingerie, jotka ovat myös koostumuksiltaan kuivimmat.

Tuotteita ja hintoja vertaillessa kannattaa muuten aina muistaa kurkata myös tuotteen sisältömäärä. Suureksi yllätyksekseni lähes tismalleen samanlaisilta näyttävät Matte Lipstick ja Velvet Matte Lipstick eroavat sisällöltään puolen gramman verran ja Liquid Suedessa on puolet vähemmän sisältöä kuin Soft Mattessa, vaikka jälkimmäisen pakkaus on kooltaan kolmasosan pienempi.

Mikä on teidän suosikkihuulipunanne NYXiltä? Tykkäättekö enemmän perinteisistä puikkopunista vai nestemäisistä huulipunista?

// Tuotteet saatu testiin blogin/töiden kautta. En hyödy linkkien klikkailusta.

Katso myös

12 kommenttia:

  1. En ole vielä kokeillut NYXin huulituotteita, kun aina iskee sävyjen suhteen runsauden pula :D Samoin tuo valikoima on hengästyttävän laaja, kiitos siis tästä postaussarjasta, joka varmaan selventää omia ajatuksia tuotteiden suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sävyjä on kyllä ihan mahdottoman paljon! Aina jos etin jotain tiettyä huulipunasävyä niin käyn ekana kurkkaan NYXin hyllyt, koska sieltä löytyy aika todennäköisesti :D

      Poista
  2. Itse en ole kokeillut NYXin huulituotteita, mutta varmaan aloittaisin Soft Mattesta, tuo Manila näyttää sävynä just sellaiselta mistä pidän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manila on kyllä aivan ihana, sellanen täydellisen korallisen punertava sävy! Ihan eka huulituote mitä oon NYXiltä kokeillut on ollut juurikin Soft Matte :D

      Poista
  3. Nyxiltä olen käyttänyt vain Lip Buttereita (en ole varma nimestä) joista pidän kovasti niiden pehmeän tuntuisen koostumuksen takia. Mattahuulipunat eivät oikein innosta, vaikka niissäkin on hyviä. Käytän 100 %:sti puikkohuulipunia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Butter Lipstickejä? Ne on kans ihania! Seuraavassa osassa pureudutaan myös niihin ;)

      Poista
  4. Matte Lipstickit on ihan parhaita ja mattapuniksi yllättävän vähän huulia kuivattavia :) Soft Matte Lip Creameja en enää ikinä halua huulilleni laittaa. Aluksi ne näyttää ja myös tuntuu tosi hyviltä, mutta noiden pysyvyys ei oo mun mielestä kovinkaan kummoinen eikä noita voi edes kuvitella kerrostavansa päivän aikana huulille. Enkä mä jaksa itse ainakaan olla pyyhkimässä huulilta sitä vanhaa väriä pois ennen kuin lisään huulipunaa :D Noi myös kuivattaa päivän aikana mun huulia todella paljon, tosin Lip Lingeriet vie siinä kepeästi voiton enkä niistäkään pahemmin pidä. Suurin osa tuntuu kuitenkin tykkäävän sekä Lip Lingerie että Soft Matte Lip Cream -punista, eli ehkä vika on vaan mun huulissani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo oon samaa mieltä, jos Soft Mattea lisäilee päivän aikana niin se alkaa näyttään vähemmän imartelevalta :D

      Poista
  5. Mä laitan Lingerien alle huulirasvaa. Kun sen antaa vähän imeytyä, Lingerie levittyy nätisti ja kuivuu nätisti. Sulautuu luonnollisesti pois eikä jätä rajoja vaikka kesken päivän lisäilee. Muita NYX mattahuulijuttuja en ole kokeillut. Tosi kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kans kokeillut, mutta oon varmaan laittanut Lingerien liian pian sen jälkeen huulille, kun väri ei tuntunut tarttuvan huuliin ollenkaan sen jälkeen. Pitää varmaan kokeilla vielä silleen et antaa sen huulirasvan imeytyä kunnolla ja sit laittaa punaa päälle :) Full Throttlea kannattaa ainakin kokeilla, jos tykkää mattaisista puikkopunista!

      Poista
  6. Noita Full Throttle -punia tahtoisin sun arvion perusteella vielä testata. Mattet on ihan jees, Soft Matteista taas en hirveästi välitä. Huulikiillot ovat NYX:illä superhyviä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huulikiillot on kyllä tosi hyviä! Ainakin ne Butter Glossit, ne tuoksuukin ihanalta!

      Poista

Kysy, kritisoi, keskustele - kaikki kommentointi on tervetullutta!

Tykkää Facebookissa

Instagram @highandlight

Seuraa Bloglovin'issa