Kaikki irti ihon kosteutuksesta

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2017

Kaikki irti ihon kosteutuksesta

Kaikki me tiedämme sen tunteen, kun pakkanen kiristyy, ilma kuivuu ja iho siinä samalla. Kuiva, hilseilevä, kirvelevä ja punoittava iho on monen ongelma talvella, erityisesti kovilla miinuskeleillä. Viime viikolla saimme kärsiä nauttia kunnon pakkasista, mikä tuli huomattua myös ihossani.

Toisille ihon kosteutukseen riittää ihan vain pelkkä tavallinen kosteusvoide. Meillä kuivaihoisilla ja atoopikoilla tarina on kuitenkin toinen, kun välillä tuhdinkaan tökötti ei vain tunnu kosteuttavan tarpeeksi. Mikä siis avuksi, kun ihoa kiristää ja kutittaa kuivuuden takia?

Omalla ihollani kaikista toimivammaksi tekniikaksi olen todennut ihonhoitotuotteiden kerrostamisen. Pelkkä kosteusvoide ei kuivalla ilmalla riitä mihinkään, joten sen lisäksi olen yleensä ottanut avuksi kasvosuihkeen, tehokosteuttavan seerumin sekä kasvoöljyn. Tässä postauksessa käsittelen lähinnä kasvojen ihon kosteutusta, mutta samaa taktiikkaa voi yhtä hyvin soveltaa myös vartalon iholle. Itselläni kasvot kuivuvat yleensä eniten, koska ne ovat pakkasessa ja viimassa paljaat, kun taas kropan voi vuorata lämmittävien ja tuulelta suojaavien vaatekerrosten alle.

Kaikki irti ihon kosteutuksesta

Kuiva iho johtuu yksinkertaistettuna kosteuden, eli veden, puutteesta. Syitä tähän kosteuden puutteeseen voi olla useita, kuten esimerkiksi atoopikoilla ihon suojamekanismi on heikentynyt liian vähäisen keramidituotannon vuoksi, jolloin iho "falskaa" ja päästää liikaa kosteutta ulos. Kosteuttavien tuotteiden kohdalla yleensä mainostetaan sitä, kuinka paljon ne sitovat kosteutta, mutta jos ihossa ei alun perinkään ole kosteutta mitä sitoa, niin se ei paljoa auta.

Kosteutta on siis ensin tuotava iholle. Tähän käy ihan sekin, että käy vaikka suihkussa ja levittää kosteusvoiteen heti sen jälkeen, kun iho on vielä kostea. Itse tykkään kuitenkin käyttää erilaisia kasvosuihkeita, koska harvemmin tarvitsee käydä suihkussa aina silloin, kun kasvot kaipaavat kosteutusta. Vaikka olenkin aika laiska vartalon voitelija, niin kasvot tulee rasvattua lähes orjallisesti joka aamu ja ilta. Ennen kosteusvoiteen levitystä suihkin kasvot läpi supersöpöllä TonyMoly Pocket Bunny Moist Mist -kasvosuihkeella ja levitän heti perään seuraavan tuotteen, ennen kuin suihke ehtii imeytyä. Tähän vaiheeseen käy myös kasvovesi, mutta suihkeella saa mielestäni kasvoille enemmän kosteutta kuin vanulapulla painelemalla.

Kaikki irti ihon kosteutuksesta

Ennen kosteusvoidetta levitän kasvoille vielä tehokosteuttavaa seerumia. Seerumit ovat voidetta kevyempiä, usein ohuita geelimäisiä tai nestemäisiä tuotteita, jotka sisältävät tavallista kosteusvoidetta enemmän kosteutta sitovia ainesosia. Seerumi toimii siis eräänlaisena tehokosteuttajana ja ihonhoidon boostaustuotteena ennen varsinaista kosteusvoidetta. Tällä hetkellä kokeilussa on Lumene Arctic Aqua Moisture Booster -tehohoito, jonka bongasin Tokmannilta alesta vitosella. Tuote on todennäköisesti poistumassa markkinoilta Lumenen brändiuudistuksen myötä, mutta toivottavasti tilalle tulee jokin vastaava, koska olen tykännyt tästä aika paljon! Joskus tehokosteuttavat seerumit jättävät ihon pinnan tahmaiseksi, mutta tämä imeytyy nopeasti ja jättää ihon todella sileän ja kosteutetun tuntuiseksi. Pumpputuubista myös plussaa, tätä pakkausmuotoa tulisi ehdottomasti olla enemmän markkinoilla.

Kaikki irti ihon kosteutuksesta
Lumene Arctic Aqua Moisture Booster ainesosat

Vettä sitovia ainesosia ovat mm. jotkin lyhytketjuiset polyolit, kuten glyseroli (Glycerin), propyleeniglykoli (Propylene Glycol) ja butyleeniglykoli (Butylene Glycol), erilaiset sokerimolekyylit, kuten sukroosi (Sucrose), laktoosi (Lactose) ja hyaluronihappo (Hyaluronic Acid Sodium Hyaluronate), sokerialkoholit, kuten sorbitoli (Sorbitol) ja xylitoli (Xylitol) sekä erilaiset hapot ja niiden suolat, kuten maitohappo (Lactic Acid / Sodium Lactate), pyrrolidonikarboksyylihappo (PCA / Sodium PCA) ja glykolihappo (Glycolic Acid). Kaikki edellämainittuihin kategorioihin kuuluvat yhdisteet eivät ole kosteutta sitovia ainesosia, mutta tässä on nyt ainakin muutama esimerkki siitä, mitä ainesosia kannattaa silmäillä tuotteiden sisällysluetteloista. Hyaluronihapon tehoon ihon kosteuttajana en tosin oikein jaksa uskoa, koska se on niin jäätävän suuri polymeeri, että se ei oikein millään voi imeytyä ihoon, mutta ainakin se voi sitoa kosteutta ihon pinnalla. Glyseroli on näistä ehkä yleisin ja eniten käytetty, yleensä lähes kaikki kosteuttavana mainostetut tuotteet sisältävät sitä. Moisture Boosterissa se on heti toisena ainesosana veden jälkeen, joten lienee turvallista olettaa, että tuotteen kosteutusteho perustuu pitkälti siihen. Lisäksi listalta löytyvät propyleeni- ja butyleeniglykoli sekä hyaluronihappo, jotka ovat myös hyvin yleisiä ainesosia kosteuttavissa tuotteissa.

Kaikki irti ihon kosteutuksesta

Kosteusvoiteen valinnassa luotan yleensä aika pitkälle siihen, mille ihotyypille tuote on tarkoitettu, valiten yleensä aina sen kuivalle tai todella kuivalle iholle tähdätyn tuotteen. Usein myös kurkkaan ainesosalistaa, että siellä oikeasti on edes muutama kosteuttava ainesosa, mutta enemmän minua kiinnostaa tuotteen koostumus ja tuntu iholla sekä tuotteen tuoksu.

Tämän hetken lempparini, jota ehdin jo hehkuttaa viime vuoden parhaimmista tuotteista kertovassa postauksessa, on Clinique Moisture Surge Intense Skin Fortifying Hydrator, jota kävin juuri hakemassa uuden purkin. Tässä kosteusvoiteessa öljyt on korvattu silikoneilla sekä oliiviöljystä johdetulla skvalaanilla, jotka tekevät tuotteesta kevyemmän iholla kuin tuhdimmat öljypohjaiset emulsiot, mutta silti tarpeeksi kosteuttavan tuntuisen. Voide sopiikin kuivan ihon lisäksi myös rasvoittuvammalle sekaiholle. Vaikka silikoneja yleensä parjataan, niin tykkään silikoneista kosteusvoiteissa, koska ne tekevät tuotteeseen sellaisen liukuvan koostumuksen, joka tuntuu kasvoilla samettisen pehmeältä. Tämä voidegeeli on lemppari myös siksi, että se ei rullaannu ja saa meikin näyttämään jotenkin paremmalta. Tuoksu on vähän meh, en tiedä mikä ainesosa tekee tähän vähän alkoholimaisen tuoksun, koska etanolia (Alcohol/Alcohol Denat.) tässä ei ole. Tuoksu on kuitenkin ihan siedettävä eikä jää nenään tuoksumaan, sen huomaa lähinnä vain levitysvaiheessa. 

Kaikki irti ihon kosteutuksesta
Clinique Moisture Surge Intense ainesosat

Vettä sitovien ainesosien inci-nimiä voi muuten käydä kurkkimassa CosIng-tietokannasta, jossa ne on jaoteltu kahteen kategoriaan niiden funktioiden perusteella: Moisturising ja Humectant. Molempien funktioiden alla on ainesosia, jotka sitovat vettä, mutta näistä Moisturising-funktion alla olevat ainesosat ovat sellaisia, jotka todennäköisemmin pystyvät myös kosteuttamaan ihoa. Humektantteja käytetään yleensä sitomaan vettä itse tuotteessa, eikä niillä välttämättä ole varsinaisesti ihoa kosteuttavia vaikutuksia, vaikka ne voisivatkin sitoa kosteutta, jos vaikka molekyylikoko on niin suuri, että ne eivät pääse imeytymään ihoon. Moisture Surge Intensestä löytyy listalta ainakin vanhat tutut Glycerin, Butylene Glycol ja Sodium Hyaluronate.

Kaikki irti ihon kosteutuksesta

Kosteusvoiteen jälkeen "lukitsen" kosteuden iholle öljyllä. Iltaisin uitan kasvoni Novexpertin kasvoöljyssä, mutta aamuisin meikin alle tykkään käyttää tätä Smashbox Photo Finish Primer Oilia. Yleensä käytän pari tippaa ja hieron öljyn huolellisesti kaikista kuivimmille alueille, kuten nenänpieliin ja kulmakarvojen väliin. Öljy toimii iholla samaan tapaan kuin ihon luonnollinen kosteuden haihtumista ehkäisevä barrieri, joka myös koostuu erilaisista lipideistä. Poolittoman öljyt ja poolinen vesi hylkivät toisiaan, jolloin öljypeiton lisääminen kosteutetun ihon pinnalle auttaa pitämään kosteuden ihossa.

Miedosti laventelintuoksuinen Primer Oil sisältää mm. manteli-, aprikoosi-, ja jojobaöljyä sekä erilaisia kasviuutteita. Tuote toimii yllättävän hyvin meikin alla, kunhan käyttää mieluummin vähemmän kuin enemmän, koska reilu öljykerros meikin alla ei välttämättä ole se parhain ratkaisu meikin pysyvyyden kannalta, vaikka öljy saisikin meikin levittymään paremmin. Pohjustusöljyn kannattaa antaa myös imeytyä hetki ennen kuin alkaa sotkea sen päälle meikillä. Rasvoittuvalle iholle en tätä ehkä suosittelisi, mutta kuivalle iholle oikein mainio tuote!

///

Miten te kosteutatte ihoanne talvella? Riittääkö vain kosteusvoide vai onko pitänyt ottaa järeämmät aseet käyttöön?

Katso myös

6 kommenttia:

  1. Erinomainen postaus:) Mielenkiintoista lukea näin selkeää ja kansantajuista tekstiä kosmetiikan ainesosista ja miten ne toimivat iholla. Itse olen ruvennut käyttämään enemmän öljyjä, kun hoksasin niiden hyvät ominaisuudet kuivahkolle naamalle. Tuota samaista Lumenen Boosteria oli edullisesti jo ainakin vuosi sitten Tokmannilla ja silloin hamstrasin sitä, kun totesin miten hyvin se toimi. Myöhemmin en sitä löytänyt, joten päättelin se oli sitten siinä. Pitäisi varmaan käydään uudestaan koluamassa poistolaareja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahtava juttu, jos nämä mun höpinät on oikeasti selkeätajuisia, välillä iskee epäilys että ymmärtääköhän kukaan mitä tarkoitan :D

      Poista
  2. Korealaiset ovat oikeita ihonhoitotuotteiden kerrostamisen mestareita. Omalle iholle essencet, kangasnaamiot ja miljoona muuta vaihetta voisivat olla liian kosteuttavia, mutta kuivaihoiselle ne olisivat varmasti mahtava hemmottelurutiini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla olis vielä paljon opittavaa Korealaisten ihonhoitorutiineista! Välillä teen myös kunnon hemmotteluhetken iholle ja läträän naamioilla ja muilla ekstrajutuilla, joita ei tule muuten ihan päivittäin käytettyä :D

      Poista
  3. Kiva ja perusteellinen postaus, olipa mukava lukea! Itse kerrostan ensin öljyn kostealle iholle ja sitten kosteuvoiteen. Joka toinen ilta käytän öljyn tilalla seerumia. Pelkkä rasva ei talvella enää riitä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pelkkä voide ei kyllä riitä mihinkään, varsinkaan talvella :D

      Poista

Kysy, kritisoi, keskustele - kaikki kommentointi on tervetullutta!

Tykkää Facebookissa

Instagram @highandlight

Seuraa Bloglovin'issa