Kasvojenkohotus minuutissa ja silmät avaava seerumi

torstaina, syyskuuta 08, 2016

Kasvojen kohotus minuutissa ja silmät avaava seerumi

Jatketaan nyt sitten kotimaisella luonnonkosmetiikkalinjalla, kun vauhtiin päästiin. Olen viimeaikoina päässyt kokeilemaan aika paljonkin luonnonkosmea, ja täytyy myöntää että siltäkin puolelta löytyy kyllä paljon hyviä tuotteita. Anne Kukkohovin luotsaama kokonaisvaltainen kauneudenhoitobrändi Supermood on kiinnostanut sen lanseerauksesta lähtien pari vuotta sitten, ehkä eniten tuotteiden ihanien pakkausten vuoksi. Mielestäni tuotemerkin brändäys on onnistunut erinomaisesti, tykkään brändin kokonaisvaltaisuus-ajattelusta sekä siitä, että ei ratsasteta niinkään sillä pelkällä luonnollisuuden erinomaisuudella, vaan käytettyjen tehoaineiden vaikutuksella.

Kasvojen kohotus minuutissa ja silmät avaava seerumi

Aloitetaanko vaikka näistä ulkopakkauksista? Nää on niin kauniit! Yksinkertaisen tyylikkäät ja lempiväriäni turkoosia - täydellinen yhdistelmä minun makuuni. Nämä kaksi tuotetta kuuluvat Egoboost-sarjaan, muilla sarjoilla on eriväriset pakkaukset (jotka kyllä nekin ovat ihania, mutta nämä turkoosit ovat ehdottomasti lempparini). Näissä Egoboost-sarjan tuotteissa pääosassa ja yhtenä vaikuttavana ainesosana on Suomen luonnossa esiintyvä pakurikääpä, joka on lehtipuiden lahottajasieni ja sisältää mm. runsaasti antioksidantteja.

Kasvojen kohotus minuutissa ja silmät avaava seerumi

Huurrelasiset pipettipullotkin ovat mielestäni ylellisen ja tyylikkään näköiset. Supermoodin tuotteissa on selvästi hiottu pakkausdesign loppuun asti, ainakin estetiikan puolesta. Kauniit pakkaukset ovat useimmiten se asia, mikä saa minut tarttumaan tuotteeseen kaupassa, jos en muuten tiedä tuotteesta mitään.

Kasvojen kohotus minuutissa ja silmät avaava seerumi

Supermood Egoboost One Minute Facelift on kasvoille aika tehokkaasti kiinteyttävän tunteen aikaansaava seerumi. Koostumus on levitettäessä melko tahmainen ja tuotteen imeydyttyä / kuivuttua kasvojen iho selvästi kiristyy hetkessä. Kiinteyttävästä tunteesta vastaa mm. pullulaani (INCI: Pullulan), joka muodostaa ihon pinnalle ohuen kalvon ja tuottaa väliaikaisesti ihoa kiinteyttävän sekä silottavan efektin.

Tällä tuotteella ei siis pääse lopullisesti rypyistä tai veltosta ihosta eroon, mutta seerumi on silti oikein mukava lisä ihonhoitorutiiniin. Varsinkin silloin, jos kokee tarvitsevansa kipeästi kiinteytystä kasvojensa iholle - vaikkakin sitten vain väliaikaisesti. Olen itse sen verran nuori vielä, että en noteerannut mitään merkittävää eroa kasvoissani ulkonäöllisesti, koska kasvoni ovat kiinteät muutenkin. Tunne kasvoilla on kuitenkin ihan selvästi huomattavissa, sillä One Minute Facelift kaipaa omalla ihollani selvästi kosteusvoidetta kaverikseen (mitä lisään kyllä muutenkin aina seerumeiden päälle), koska muuten tunne voi olla vähän liiankin kiristävä.

Kasvojen kohotus minuutissa ja silmät avaava seerumi

Supermood Egoboost Eyes Wide Open taas on silmänympäryksille tarkoitettu seerumi, joka myös tuo tiukentavan tunteen sy-iholle. Tämä tuote on ihan mahtava aamuisin, jos ei meinaa saada karistettua unihiekkoja silmistä, sillä seerumi tuntuu ihanan raikastavalta ja kiristävä tunne saa silmät auki. Hykertelen muuten itsekseni näiden seerumien nimille, on meinaan osuvasti nimetty!

Huonona puolena täytyy mainita, että jos tämän seerumin ei anna imeytyä kunnolla, niin peiteaine ei meinaa levittyä kunnolla tuotteen päälle, vaan tarraa vähän ikävästi kiinni. Olenkin käyttänyt Eyes Wide Openia lähinnä iltaisin ja niinä aamuina, kun en ole meikannut.

Kasvojen kohotus minuutissa ja silmät avaava seerumi

Noottia on myös pakko antaa aika kovasta hinnasta - Eyes Wide Open kustantaa 49€ ja One Minute Facelift 69€. Toisaalta, jos oikeasti tarvitsisin kasvoilleni kohotusta enkä olisi pienituloinen opiskelija, niin voisin kyllä varmaan näistä sen verran maksaakin. Vaikutus tuntuu niin vahvasti, että uskoisin monen ikääntyneemmällä iholla varustetun tykkäävän näistä niin paljon, että on valmis panostamaan tuotteisiin rahallisesti. Seerumit ovat myös todella riittoisia, mikä vähän tasoittaa tyyristä hintaa.

Mitäs te tykkäätte Supermoodin pakkauksista? Oletteko käyttäneet jotain merkin tuotteita?

SEURAA BLOGIA:   BLOGLOVIN'   |   INSTAGRAM   |   FACEBOOK

Katso myös

9 kommenttia:

  1. Supermoodilla on kyllä kauniit pakkaukset! Vielä en ole merkkiin tutustunut käytössä, ehkä joskus on sen aika :) Sarja kyllä nimittäin on jo sarjanakin todella mielenkiintoisen oloinen ja onhan se kiva tukea "lähikosmetiikkaa" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Hauskaa kun en esim. elintarvikkeissa paljoa välitä onko suomalaista vai ei, mutta tykkään tukea suomalaista kosmetiikkaa :D

      Poista
  2. Mä rakastan tota sy-seerumia, sitä pitää laittaa tosi vähän sitten ainakin itsellä toimii hyvin peitevoiteen alla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oonkin miettinyt että saatan käyttää tota vähän liikaa :D Pitääpä kokeilla vähemmällä määrällä!

      Poista
    2. Oonkin miettinyt että saatan käyttää tota vähän liikaa :D Pitääpä kokeilla vähemmällä määrällä!

      Poista
  3. Supermoodia en ole käyttänyt. Ei ole vielä niin paljon houkutellut, että ostaisin sen tuotteita. Hinnat ovat aika korkeat verrattuna joihinkin toisiin luonnonkosmetiikkamerkkeihin. Laadusta en osaa sanoa. Monet tykkäävät, mikä kertonee jotain:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän turhan tyyriitä joo, mutta toisaalta selektiivinen kosmetiikka on sitä "arjen luksusta" mistä moni on valmis maksamaan. Varsinkin jos tuotteet on hyviä! :D Se on kyllä hyvä juttu että luonnonkosmetiikastakin löytyy sekä edullisempia että ylellisempiä vaihtoehtoja! :)

      Poista
  4. Pakkaukset ovat aivan ihania <3 Tuotteista olen vain kuorintaa kerennyt testaamaan ja siitä kyllä kovasti tykkäsin, kunhan kerkeää niin joskus ehdottomasti pitää muitakin tuotteita testiin hankkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! <3 Multa löytyy se kuorinta myös, mutta en ole vielä ehtinyt testailemaan kun on niin paljon muitakin avattuja kuorintoja mitkä pitäis käyttää eka pois :D

      Poista

Kysy, kritisoi, keskustele - kaikki kommentointi on tervetullutta!

Tykkää Facebookissa

Instagram @highandlight

Seuraa Bloglovin'issa