1985

tiistaina, maaliskuuta 01, 2016

1985

Tein jo ennen ystävänpäivää tällasen vaaleanpunertavan meikin jonka pääosassa oli Urban Decayn Vice 4 -paletin vaaleanpuna-purppurainen shimmersävy nimeltä 1985. Edellisen samaisella paletilla tehdyn meikkipostauksen yhteydessä kyselin mistä väristä olisi kiva nähdä seuraavaksi meikkikuvaa ja Kata ehdotti tätä kyseistä 1985-sävyä. Tykkään muutenkin käyttää punertavia tai liiloja sävyjä luomilla, koska ne korostavat kauniisti vihreitä silmiä. Häivyttelin luomiväriä muistaakseni vaaleanpunaisella poskipunalla ja jatkoin vaaleanpunertavaa sävymaailmaa myös poskilla ja huulilla.

1985
1985

Kerrankin muuten onnistui rajaukset lähes täydellisesti! Raskaiden luomien kanssa on välillä tosi vaikeaa tehdä rajauksia, koska silmien ollessa auki liikkuvan luomen osuus on todella pieni ja rajauksesta tulee helposti aivan liian paksu, jolloin se peittää koko tuon alueen ja saa silmät näyttämään vielä raskaammilta. Myös siiven asettelu oikeaan kohtaan on tuottanut päänvaivaa, sillä väärässä kohdassa se jää tuon ulkonurkan poimun alle ja näyttää todella tyhmältä kun silmät ovat auki. Omat silmäni vieläpä poimuttuvat epäsymmetrisesti, eli toisessa on tavallaan vain yksi suora poimu ja toisessa kaksi limittäistä poimua, mikä entisestään hankaloittaa symmetristen rajausten tekoa. Tietty just sillon onnistuu rajaukset kun ei ole lähdössä minnekään ihmisten ilmoille :D

Muita rajailujen kanssa kamppailevia? :)

SEURAA BLOGIA:   BLOGLOVIN'   |   INSTAGRAM   |   FACEBOOK

Katso myös

6 kommenttia:

  1. Kaunis meikki. :) Todellakin kamppailen rajauksien kanssa, syy miksi teen rajaukset todella harvoin, varaan vähintään tunnin aikaa meikin tekoon, kun niitä alan väsäämään, muuten riittää vartti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sama vika, yleensä jos oon vääntänyt hirveellä vaivalla muun meikin niin en uskalla ottaa enää sitä riskiä että rajaisin silmät jos se meneekin pieleen :D

      Poista
  2. <33 Mikä ihana meikki! Siis tuo liila, aahhh!

    VastaaPoista
  3. Ihana meikki! Kiva kun teit tästä sävystä meikin, sillä tuo 1985 on upea sävy :) Täälläkin raskaat luomet asettavat haasteensa rajausen tekoon. Itselleni hankalinta on juurikin siipiosan teko. Yleensä se menee jo ihan ok, mutta välillä koko rajaus menee ihan pipariksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :* Raskaat luomet on kyllä tosi hankalat välillä!

      Poista

Kysy, kritisoi, keskustele - kaikki kommentointi on tervetullutta!

Tykkää Facebookissa

Instagram @highandlight

Seuraa Bloglovin'issa