Tämän hetken hiussuosikit

tiistaina, marraskuuta 24, 2015

Tämän hetken hiussuosikit

Tässä on ollut melko kiireinen syksy koulun, töiden ja muiden menojen kanssa, joten on ollut pakko priorisoida menoja ja tästä johtuen blogi on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Nytkin on tulossa melkoinen tenttirupeama, mutta viimeistään joululomalla päästään taas postailemaan ahkerammin! Tähän väliin kerronkin pikaisesti tämän hetken lemppareistani hiustenhoitoon liittyen. Muotoilutuotteita käytän tukkaani melko harvoin, mutta erilaisia hoitavia tuotteita sitäkin enemmän. Koska oma hiuslaatuni on hieman luonnonlaineikas ja samasta syystä myös melko karhea, ei hyviä silottavia tuotteita voi koskaan olla liikaa. Nämä kaikki tähtäävätkin samaan lopputulokseen: silkkisen sileään ja pehmoiseen kuontaloon.

Tämän hetken hiussuosikit

Nämä molemmat pikkuputelit ovat tulleet LivBoxin mukana ja päässeet heti lähes päivittäiseen käyttöön. Schwarzkopf BC Color Freeze CC Cream vilahtikin jo blogissa lokakuun LivBox -postauksen yhteydessä. En oikein osaa kertoa tämän tuotteen väriä suojaavista ominaisuuksista, sillä omat hiukseni ovat värjäämättömät, mutta olen käyttänyt tätä ihan lämpösuojana ennen föönausta. Vähän huvitti ensin kun hiuksillekin pitää tehdä oma CC-voide, mutta ainakin tämä tökötti toimii. Hiuksista tulee ihanan kuohkeat sekä ilmavan pehmeät, ja pikkutuubi on ollut kätevä matkustaessa kahden kaupungin välillä. Niinkin kätevä, että sisältö vetelee viimeisiään, ostoslistalla on jo uusi puteli.

Marraskuun LivBoxissa tullut RICH Pure Luxury Rejuvenating Argan Oil Elixir on tässä blogissa uusi tuttavuus. Olen aikaisemminkin tykästynyt RICHin tuotteisiin, erityisesti heidän Silk Oil -seerumiinsa ja oli positiivista huomata, että tässäkin tuotteessa on samankaltainen aivan jumalaisen ihana tuoksu kuin kanssasisarissaan. Olen tykännyt käyttää tätä kosteisiin hiuksiin joko ennen föönaamista tai sitten antanut vain hiusten kuivua omaan tahtiinsa, lopputuloksena on aina aivan silkkisen pehmeät hiukset. Kuiviin hiuksiin en ole vielä kokeillut, mutta ainakin muiden vastaavien tuotteiden kanssa silloin tulee olla todella tarkkana annostelun kanssa, ettei hiuksista tule lähmäisen näköiset. Tämä on myös todella riittoisaa, 30ml matkakoosta on kulunut vasta kolmasosa vaikka olen käyttänyt tätä about joka kerta hiustenpesun jälkeen.

Tämän hetken hiussuosikit

I love me -messuilta ostamani Tangle Teezer Blow Styling (Full Paddle) -föönausharja vilahti myös messusaalis-postauksen  yhteydessä, mutta halusin puhua tästä vielä vähän lisää. En koe, että tämä ihan hirveästi nopeuttaisi kuivaamista, ainakaan omalla melko paksulla tukallani ja naurettavan löysätehoisella matkakuivaajallani. Hennommissa hiuksissa voisi huomata eron kuivaamisnopeudessa selkeämmin, mutta ei tämä kuitenkaan mikään turhake ole minullekaan. Ensinnäkin saan hiukset kuivaksi myös kylmemmällä pöhötysteholla, mikä tietysti ehkäisee hiusten vaurioitumista. Toiseksi, tällä saa jopa omasta laineikkaasta pehkostani hyvinkin sileän ja suoran, ilman sen kummempia ponnisteluja. Koen suoristusraudan helposti lätistävän hiuksia ja joskus lopputulos on vähän liiankin suora. Blow Styling -harjalla hiuksista saa juuri sopivan siloiset kuitenkaan latistamatta niitä. Toimii muuten myös ihan normaalina hiusharjana, tällä lähtee takutkin melkein yhtä hyvin kuin perus TT:llä. Ainoa varsinainen miinus on ehkä matkoilla epäkäytännöllinen jäätävä koko. Onhan tästä myös tarjolla se pienempi versio, vaikka aika iso sekin on. Kuivaamista suuri koko kuitenkin helpottaa aikalailla, varsinkin jos on paksummat hiukset.

No mitä näillä tuotteilla sitten saa aikaan? Antaa kuvien puhua puolestaan:


Ensimmäisessä kuvassa näkyy tavanomainen karhea pörröpehko suihkun jälkeen, jälkimmäisessä taas föönattu tukka kaikkien kolmen tuotteen avulla. Aika selkeä ero, vai mitä?

PS. Olen tässä pikkuhiljaa näpytellyt jälleen kerran melko asiapitoista postausta, tällä kertaa kosmetiikan säilöntäaineisiin liittyen. Sellaista luvassa siis mahdollisesti hieman myöhemmin, joten jos nämä faktapitoiset postaukset kosmetiikkaan liittyen kiinnostaa, niin kannatta pysyä kuulolla!

Katso myös

4 kommenttia:

  1. Toi Color Freeze lämpösuojatuote oli tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niin on! Pitää viel testata sitä toistakin jossa oli se sininen korkki :D

      Poista
  2. Mä en ole tätä kokeillut, mutta se sinikorkkinen ei tuntunut tekevän mitään. Kauheasti tullut Livboxin mukana hiusöljyjä, mutta eipä tarvitse itse ostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lokakuun LivBox oli itselleni ensimmäine joten en ole vielä hirveästi kerennyt öljyjä saamaan :D Mutta käytän niitä muutenkin sen verran paljon ettei haittaisikaan vaikka tulisi useammin :)

      Poista

Kysy, kritisoi, keskustele - kaikki kommentointi on tervetullutta!

Tykkää Facebookissa

Instagram @highandlight

Seuraa Bloglovin'issa