The Power of Makeup

lauantaina, elokuuta 01, 2015

The Power of Makeup

Nikkietutorialsin videon inspiroimana tein minäkin oman The Power of Makeup -postaukseni. Näitä on tehneet jo mm. monet Purkkimafian bloggarit ja minäkin halusin kantaa korteni kekoon. Tämän postauksen tarkoituksena on kertoa omasta suhtautumisestani meikkaamiseen ja vähän valaista teitä siitä, miksi meikkaan tai miten minuun suhtaudutaan ollessani meikattuna tai ilman.

Ihan ensinnäkin tein tämän aika perusmeikillä, jotta näette miten muokkaan naamaani noin niinkuin day-to-day -perusteella. Voimakkaalla iltameikillä muutos olisi ollut varmaan vielä erottuvampi. Kuitenkin jo tällä meikkimäärällä huomaa selkeän eron ainakin silmissä ja kulmakarvoissa, eli siellä minne yleensä haluankin huomion kiinnittyvän. Meikkaan, koska tykkään siitä, en koska koen pakottavaa tarvetta tehdä niin. En meikkaa miellyttääkseni muiden ulkonäkökriteerejä, vaikka tietysti joskus aamuisin laitan vähän meikkiä naamaan vaikka ei yhtään siltä tuntuisi, koska koen että on kohteliasta muita ihmisiä kohtaan etten näytä aivan kamelin perseeltä. En todellakaan meikkaa joka päivä, lähinnä kouluun/töihin tai illanviettoon. Kaupassa voin käydä ihan hyvin ilman meikkiä. Salille ei tule mieleenkään laittaa mitään tököttejä naamaan. Joskus saatan meikata kotona ihan vain huvin vuoksi, vaikka olisin koko päivän yksin neljän seinän sisällä.

The Power of Makeup

Meikkaamattomalla puolella ei tosiaan ole käytetty mitään muuta kuin kosteusvoidetta, josta johtuen kasvot kiiltävät hieman. Tykkään naamastani myös meikittömänä, vaikka kaikilla meillä on omat "virheemme". Virheet lainausmerkeissä sen takia, että omasta mielestäni ne ovat enemmänkin ominaisuuksia, jotka tekevät meistä sen näköisiä kuin olemme. Omiksi "virheikseni" laskisin kynityt kulmakarvat, raskaat luomet, kuivat suupielet, satunnaiset finnit ja tummat silmänaluset. Näitä asioita lähden yleensä meikillä peittämän tai muuttamaan. Voi olla, ettei joku toinen edes näe näitä puolia virheinä, ihmisillä vain on tapana suhtautua itseensä kriittisemmin kuin muihin. 

Olen huomannut selvän eron ihmisten suhtautumisessa minuun verrattuna käyttämäni meikin määrään. Yleensä ihmiset ovat ystävällisempiä, jos naamassa on edes vähän meikkiä. Monesti baarissa saa enemmän huomiota, jos on meikannut voimakkaammin. Täysin meikittömänä ihmiset yleensä suhtautuvat aika neutraalisti, harvemmin negatiivisesti. Kuitenkin olen huomannut saavani parempaa palvelua erityisesti kosmetiikkaostoksilla meikattuna kuin meikittä. 

The Power of Makeup

Omasta mielestäni suurimman muutoksen tekevät ehdottomasti kulmien piirtäminen ja tummien silmänalusten peitto - joskus jos haluan vain vähän freesata ilmettä, niin teen vain nämä kaksi asiaa. Monesti jätän ripsarinkin välistä, jos olen oikein laiskalla tuulella. Joskus taas saatan meikata aika paljonkin vaikkapa kouluun, jos siltä tuntuu ja aamulla on aikaa. Koen kuitenkin, että tunnen oloni mukavaksi ja itsevarmaksi myös ilman meikkiä.

Jotkut ihmiset ajattelevat voimakkaan meikkaamisen johtuvat huonosta itsetunnosta tai siitä, että halutaan peittää se oma naama pakkelikerroksen alle. Vaikka meikkaankin joskus aika paljon, ei se tarkoita sitä, että en pitäisi kasvoistani. Satun vain nauttimaan meikkaamisesta. Minulle meikaaminen on yksi tapa ilmaista itseäni - joskus olen tyttömäisellä tuulella ja haluan käyttää vaaleanpunaista huulipunaa, joskus taas haluan käyttää tummempaa meikkiä ja joskus haluan leikkiä väreillä. Suhtaudun meikkaamiseen vähän samalla tavalla kuin pukeutumiseenkin, tykkään kropastani mutta muiden ihmisten mukavuuden vuoksi tykkään verhota sen edes johonkin. Minulla on oma tyylini josta tykkään, mutta tykkään myös välillä astua oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Minusta on tylsää jumittua aina siihen samaan, ja meikkaus onkin mitä mainioin tapa kokeilla erilaisia rooleja, koska meikit voi aina pestä pois.

Tietysti päällimmäisin syy sille, miksi meikkaan, on se että koen olevani paremman näköinen meikattuna kuin meikittä. Kukapa ei haluaisi näyttää kauniimmalta? Vaikka koen oloni itsevarmaksi myös meikittä, en ole varma johtuuko muiden ihmisten parempi suhtautuminen minuun meikattuna siitä, että suhtaudun silloin itsekin itseeni eri tavalla. Moni pitää meikkaamista turhamaisena ja pinnallisena, mutta jos se tuo minulle hyvän mielen, niin miksipä en sitä tekisi. Toiset maalaavat kankaalle, minä maalaan naamaani. Koska voin.

Nyt sitten vaan kaikki loputkin haasteeseen mukaan! Haluan lukea ja nähdä muidenkin ajatuksia meikkaamisesta ja/tai meikkaamattomuudesta :)

English | This is my version of The Power of Makeup -challenge. I like my bare face but I also love to do makeup. Not because I feel the need to do it but simply because I enjoy it.

PS. Oon ihan rakastunut tähän eyelineriin! En vielä kerro mikä se on, koska luultavasti teen siitä oman postauksen, mutta tällä vaan onnistuu täydellisesti joka kerta! 

Katso myös

2 kommenttia:

  1. Kaunis olet, meikillä ja meikittä :) Aika samoilla linjoilla itsekin olen. Itselläni on aina silloin tällöin vähän huonommassa kunnossa iho ja koen että silloin haluan ehdottomasti peittää ne "virheet", siis jo ihan siitä syystä, etten pelästytä kanssaihmisiä :D Koen myös omassa työssäni jo pienenkin ehostuksen kohteliaisuudeksi muita ihmisiä kohtaan. Voin tarvittaessa olla ilman meikkiäkin, mutta aika usein tulee vapaallakin jotain naamaan sudittua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! :) Sama täällä, joskus jos yllättäen tupsahtaa johonkin nenänpäähän iso finni niin kyllä sen koitan peittää ettei ihmiset pelästy :DD

      Poista

Kysy, kritisoi, keskustele - kaikki kommentointi on tervetullutta!

Tykkää Facebookissa

Instagram @highandlight

Seuraa Bloglovin'issa