Täydellinen nudelakka ja vinkki siistiin lakkaukseen

tiistaina, kesäkuuta 30, 2015

Täydellinen nudelakka
Täydellinen nudelakka

Nyt se on löytynyt! Kicksin oman merkin kynsilakkojen joukosta löysin sattumalta tällaisen ihanuuden. Kicks Nail Colour sävyssä Undress on aivan täydellinen nudelakka - ei liian vaaleanpunainen, persikkainen eikä rusehtava, vaan ihan vain puhdas nude. Joku voi tietysti tykätä enemmän vaikkapa vaaleanpunaiseen taittavasta nudesta, mutta minulle tällainen neutraali ihonsävyinen cremelakka on juuri se täydellinen nudelakka. Lakka peitti hyvin kahdella kerroksella ja levittyi todella tasaisesti. Hintaa 5ml putelilla oli 3,90€. 

Haluaisin myös jakaa teille vinkin, jonka oppimisen jälkeen oma kynsienlakkaukseni on mullistunut täysin. Olin harrastanut kynsien lakkaamista jo usean vuoden ennen kuin bongasin tämän kikan jostain Instagramin tutoriaalivideosta. Joillekin tämä voi olla jo ihan tuttu juttu, mutta koska kaikki eivät tästä elämäämullistavasta kikkakolmosesta tiedä, päätin siitä teille kertoa. 

Täydellinen nudelakka

Ensinnäkin tarvitset kynsilakanpoistoainetta, jonkin pienen kipon (itse käytän vanhan kynsilakanpoistoainepullon korkkia) ja siveltimen. Viistopäinen litteä kulmakarvasivellin on omassa käytössä osoittautunut parhaaksi tähän tarkoitukseen. Tuo käyttämäni sivellin on ikivanha ja käytössä kulunut, kuten näkyy, mutta sopii tähän tarkoitukseen mainiosti.

Täydellinen nudelakka

Tässä oli lähtötilanne. Minäkään en vieläkään osaa lakata täydellisen siististi, vaikka olen tätä hommaa harrastanut jo vuosia. Tietysti harjoittelu ja vakaa käsi auttaa siinä, ettei kynsilakkaa ole ihan pitkin poikin, mutta pieniä vahinkoja sattuu aina. Erityisesti oikeakätisenä vasemmalla kädellä lakatessa oikean käden kynsiä tulee yleensä enemmän näitä sotkuja. Mitä sotkuille voi sitten tehdä?

Täydellinen nudelakka

Ensin kaadetaan kynsilakanpoistoainetta kippoon tai korkkiin ja sitten kastetaan sivellin kynsilakanpoistoaineeseen. Kippoon kaataminen ei ole välttämätöntä, siveltimen voi kastaa myös suoraan kynsilakanpoistoainepulloon, jos suuaukko sen sallii. Omasta mielestäni kippoon kaataminen on kuitenkin helpompaa. Siveltimestä pyyhitään liiat kynsilakanpoistoaineet pois vaikkapa kipon reunaan.

Täydellinen nudelakka

Sitten vaan käydään siveltimellä läpi lakkauksen reunat. Jos lakkaa on mennyt paljon yli, voi joutua reunoja hieman harjaamaan, jotta saa kaiken ylimenneen lakan pois. Mitä litteämpi sivellin, sitä parempi, koska sillä saa tarkempaa jälkeä ja se mahtuu paremmin kynnen ja ihon väliseen kuoppaan.

Täydellinen nudelakka

Tadaa! Siinä se. Tämä siistiminen ei vie edes yhtään ylimääräistä aikaa, koska sen voi tehdä samalla kun muutenkin odottelee lakkojen kuivumista. Sivellintä kannattaa välillä pyyhkiä vaikka kynsilakanpoistoaineeseen kastettuun vanulappuun, koska muuten siihen saattaa jäädä kynsilakkaa kiinni ja likaisella siveltimellä on vaikeampaa saada siistiä jälkeä.

Täydellinen nudelakka

Onko teillä jotain lempparinudelakkaa? Onko siveltimen avulla lakkojen siistiminen jo tuttu juttu?

English | I have found my new favourite nude nail polish, this Kicks Nail Colour in Undress. It's the perfect shade of pure nude - not too pink, peachy or brown. I also wanted to share this trick I use to clean up my nails after applying nail polish. Just damp a flat eyebrow brush to nail polish remover and then use the brush to clean the edges.

Katso myös

Ei kommentteja:

Kysy, kritisoi, keskustele - kaikki kommentointi on tervetullutta!

Tykkää Facebookissa

Instagram @highandlight

Seuraa Bloglovin'issa